_

_

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Karl Johan - tasokasta lounasta Helsingin keskustassa

Helsingin keskustassa on lounaan suhteen runsaasti valinnanvaraa ja paljon hyviä paikkoja. Karl Johan on yksi suosikkipaikoista, mihin vie mielellään bisnestapaamisiaan ja käy itsekin silloin tällöin Vähän Paremmalla Lounaalla.

Listalla on joka päivä keitto, salaatti, kotiruoka, useampaa lihaa sekä kala. Sähköpostiin saa tilattua päivän lounaslistan, mistä näkee selvästi mitkä vaihtoehdot sopivat ruokarajoittuneellekin (VL, L, G on kaikki merkitty listaan). Ainakin laktoosin ja gluteenin suhteen 'rajoittunut' on tähän asti aina löytänyt itselleen sopivan vaihtoehdon.

Kala-annokset ja niiden kastikkeet, kuten myös haudutetut liharuuat ovat aina olleet takuuvarmoja. Lisukkeitakin on riittävän useita valittavana. Paikka on auki myös iltaisin ja lauantaina, mutta jotenkin lounas on erityisen hyvä. Lisäksi palvelu aina iloisen ystävällistä. Tänään tuli herkuteltua nieriällä kera sahramikastikkeen ja kasvisten. Viinimieli suosittelee!

Karl Johanin nieriäannos

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Loistava Riesling kevään odotukseen

Kevään korvilla alkaa tehdä väistämättä mieli raikkaita valko- ja roséviinejä, suunnilleen samoihin aikoihin kun valtava parsanhimo iskee. Meksikolaista parsaa saa onneksi tälläkin hetkellä kaupasta pahimpaan puutostilaan ja Alkosta raikasta viiniä.

Puolikuiva Carl Loewen Quant Riesling Saksan Moselista on tuoretta vuosikertaa 2014 ja ihastutti välittömästi loistavalla 'happo-sokeri -tasapainollaan'. Viinin noin neljätoista grammaa sokeria (litraa kohden) kesyttää lähes kahdeksan gramman happokkuuden. Näin rapeilla hapoilla sokerimäärä on täydellinen, viinilasi on tulvillaan hedelmää, mutta hapokkuus pitää juomanautinnon raikkaana. Lasissa on ihana sekoitus persikkaa, makeaa omenaa ja mineraalisuutta. Tämän maistettuaan tietää miksi puolikuiva usein peittoaa valintana täysin kuivat valkoviinit, etenkin jos viiniä nautitaan ilman ruokaa.

Tämä Riesling oli niin hyvää, että kuuluu ehdottomasti Viinimielen kevään ja kesän suosikkeihin. Tällä kertaa viini maistettiin ilman ruokaa keväisen auringon kurkistellessa pilvien raosta, mutta varmasti se tullaan testaamaan myös erilaisten sapuskojen kera. Etenkin ajatus aasialaisesta kutkuttaa jo mukavasti makunystyröitä. Varsin viinimiellyttävää!

Pullo ja lasi raikasta valkoviiniä