Porter sopii talveen

Viinimieli on ollut olutmielellä: vilakkaa talvipäivää lämmittää mukavasti tuhti porter.  Fuller's on lontoolainen panimo, jonka nimi etiketissä takaa herkullisen oluthetken. Panimon erilaisia oluita on Suomessa ilahduttavan hyvin saatavilla.

Fuller's London Porter (5,4%, 500 ml) on tosiaan 'rich, dark & complex', mutta myös tasapainoinen. Siinä on 'sellaisenaan nautiskeltavaksi' makeutta juuri sopivasti; ei liian äitelä eikä liian kuiva, makeuden lisäksi siinä on kiva pieni bitterisyys. Maussa on tummapaahtoista kahvia ja hitunen erittäin tummaa suklaata.

Paitsi takkatulen tai kynttilänvalon paisteessa fiilistelyyn, tummat ja tuhdit oluet sopivat myös hyvin erilaisten ruokien kanssa. Klassista yhdistelmää 'porter & osteri' ei ole tullut kokeiltua, mutta joskus on ilahduttanut erittäin onnistuneesti yhdistetty pari: porter ja tummasta suklaasta tehty jälkiruoka. Kuulemma portit ja stoutit sopisivat myös hienosti tummien riistapatojen kumppaniksi, täytyypä testata!

Syitä vaihtaa viiniin (tarvitaanko niitä...)

Viinimielen ei tarvitse keksiä syitä vaihtaa esimerkiksi olut viiniin, molemmille kun löytyy hetkensä. Mutta oli silti hauskaa lukea espanjalaisen La Voz de Galician artikkeli viime vuoden joulukuulta: '26 syytä vaihtaa viiniin'.

Kaikkia kohtia ei tullut nieltyä ihan täysin, esim. että 'viininjuominen ei lihota'. Myöskään viinin lukuisat terveysvaikutukset eivät kaikki ole vielä aivan kiistatta todistettuja. Mutta alla jutusta muutama kiva poiminta, jotka erityisesti kolahtavat vannoutuneeseen viininystävään.

Esimerkiksi juuri näistä syistä viinistä on helppo innostua:

• ...koska 'se vaan on niin hyvää', sanoo kakkoskohta artikkelissa. Lukemattomista alkuperämaista, rypälelajikkeista, väristä, kuplista, kuplattomuudesta ja eri tyyleistä voi loputtomasti ammentaa uusia makuja ja tuttavuuksia, koskaan ei ole maistanut ihan kaikkea.
• ...koska viini on kulttuuria, jatkaa artikkelin kirjoittaja kohdassa neljä, tapa ymmärtää elämää. Kyllä vain, lisäksi se avaa näkökulmia tuotantoalueen tyypillisiin ruokalajeihin.
• ...koska rehellisestä keskustelusta tulee parempi täyden viinilasin äärellä, vinkkaa kohta yhdeksän. Totta, lukemattomat hyvät keskustelut ovat olleet vielä nautinnollisempia viinilasillisen kera.
• ...koska on kiinnostavia elokuvia, jotka liittyvät viiniin. Listan kohta yksitoista vinkkaa alkajaisiksi seuraavat: 'Entre copas', 'Un buen año', 'Esta tierra es mía' sekä 'Vicky Cristina Barcelona'.
• ...koska ruuasta tulee Parempaa Ruokaa viinin kanssa, vahvistaa kohta yhdeksäntoista ja korostaa vielä, että parasta on kun ruoka kohtaa viinin vatsassa eikä lautasella. (Tarkoittaisiko tuo sitten, että parempi juoda viini ruuan kanssa kuin vain käyttää sitä pelkästään ruuanlaitossa.)
• ...koska erilaisten viinilasien kerääminen on loistoidea, sanoo kohta kaksikymmentäkaksi. Viinimielestä on myös aikoinaan tullut 'Riedel-uskovainen' ja laseja onkin kerääntynyt pikkuhiljaa, sama viini vaan maistuu erilaiselta eri lasista.
• ...ja koska jokainen tyhjä pullo on täynnä tarinoita, lopettaa artikkeli 26. syyn kohdalla. Niinpä! Ja monesta riittää maukkaita tarinoita jaettavaksi blogissa asti.

Colat sokossa

Vaikka Viinimieli ei itse erityisesti tipatonta tammikuuta vietäkään, nostaa se hattua tähän projektiin lähteneille. Ehkäpä juuri tähän ajankohtaan sopiikin mainiosti kola-aiheinen bloggaus. Viinimielen suu napsaa myös kolajuomille, mutta ei suinkaan mille tahansa, merkillä on väliä. Vai onko sittenkään...sokkotestin jälkeen sen varmemmin tietää.

Itsevarma oletus oli, että omat suosikit tunnistetaan aivan varmasti sokkona ja kyllähän ne muutkin pystyy sieltä nimeämään. Testi oli hyvin epätieteellinen, eikä mitään häiriötekijöitä suljettu pois koetilanteesta, raportointikaan ei ollut järin tarkkaa. Riedelin Coca-Cola -lasi oli oikeutettu toimimaan juoma-astiana, mutta koska niitä löytyi taloudesta vain neljä, jouduimme sulkemaan pois muutamia variantteja kuten lasipullot. Vaikka niistähän siis 'ehdottomasti kola maistuu aina ihan parhaalta'.

Sokossa olivat mukana:

• Coca Cola 'original' 0,5 litran muovipullossa
• edellinen pienessä tölkissä
• Coca Cola Zero 0,5 litran muovipullossa
• edellinen tölkissä
• Pepsi 0,5 litran muovipullossa
• edellinen tölkissä
• Pepsi Max 0,5 litran muovipullossa
• edellinen tölkissä 

(Pois rajautuivat 'luonnollisesti' Coca-Cola Light sekä Pepsi Next, jotka ovat jo kauan aiemmin kammottavan pahanmakuisiksi kolan irvikuviksi todettu ilman mitään testejäkään.)

Ensimmäinen lähtö: sokeriversiot; Coca-Cola vs. Pepsi

Ei se sitten ollutkaan ihan niin helppoa, mutta jäljillä oltiin. Coca-Cola 0,5 litran pullo paljasti itsensä sillä, että siinä on silloin tällöin eriä, jotka sekä tuoksuvat että hennosti maistuvat Coca-Cola Lightilta. Liekö sitten tuotantolinjalta tullut ensin lightia ja se jää valitettavan pitkänä jälkimakuna jopa seuraavaan pullotuserään? Sekä Cociksen että Pepsin tölkit pärjäsivät hyvin, mutta selväksi voittajaksi ykköslähdöstä suoriutui sokeri-Pepsi muovipullossa. Sen voimakkaampi maku häivähtää jopa hennosti lääkemäisyyteen ja sokerilla saa täyteläistä.

Toinen lähtö: sokerittomat versiot; Pepsi vs. Coca-Cola

Tämä oli helpompi, Pepsit ja Colat hahmottuivat nopsaan, jo tuoksun perusteella. Mutta tölkki- ja pulloarvaukset menivät ristiin sekä Hra että Rva Viinimielellä. Löytyi yksimielinen suosikki (tölkki Pepsi Max) ja selkeä inhokki (muovipullo Cocis Zero).

Finaali

Pepsin ylivoima oli selvä, joten päätimme ottaa finaalikierroksen selvittääksemme, kuinka helppo on erottaa toisistaan Pepsi ja Pepsi. Kohtalaisen hyvinhän se meni, vaikka erityiset pointsit Pepsille siitä, kuinka hyvin Maxit pärjäävät sokeriversioille. Silti sokeristen täyteläisyys paljasti ne rivistä. Mutta kas, pullot ja tölkit tulivat veikattua jälleen ristiin. Suosikkia ei enää ollut syytä varsinaisesti valita, koska Pepsi on parempaa eivätkä Coca Colat päässeet loppumaistoon lainkaan. Finaalikierroksella äänet kaikkein parhaasta Pepsistä hajosivat eri versioille, eli lopullista selkeää totuutta parhaasta pakkaumuodosta ei saatu selville.

Jälkiviisastelut

Voisi sanoa, että cola kuin cola maistuu kuitenkin Ihan Parhaalta janoisena, silloin kun se on kylmää ja useimmiten suoraan pullosta/tölkistä. Kaikkea sitä ehti testissä huomatakin jo lasiin kaataessa, toiset vaahtoavat huomattavasti muita enemmän; kärjessä selvästi tölkkiversio Pepsi Maxista. Se oli ainoa lasi mihin vaahto jäi viihtymään pitemmäksi aikaa, vaikkei tälle ominaisuudelle mitään erityistä vaikutusta makuun keksittykään. Hyvä mousse..? Ironista on, että Coca Cola -laseista Pepsit maistuivat makoisammilta. Terveisiä vain sinne Riedelin tuotekehitykseen, ei ole tainnutkaan olla todelliset Cocis-addiktit mukana lasien kehittelytiimissä. Muuten tässä lasissa ei ole niin mitään vikaa, sehän on siro, varsin kaunis ja mukavan tuntuinen kädessä.

Tämmöinen hassu testi tällä kertaa. Viinimieli jää odottamaan mielenkiinnolla mahdollista Pepsi-Riedelin syntyä ja kenties kutsua mukaan armottomaan testiryhmään.

Aikamatka lasissa - muinaisolutta merenpohjasta

Kerta kaikkiaan uskomatonta kuinka meri kykenee säilömään aarteita viileissä syvyyksissään. Kesällä 2010 Ahvenanmaan saaristosta löytyi 1800-luvun alkupuolen hylky, jossa levänneestä samppanjasta uutisoitiin paljon. Lisäksi hylyn kätköissä lymysi olutta. Mittavan tutkimusprojektin aikana tästä oluesta löydettiin yhä elossa olevia maitohappobakteereja.

Ahvenanmaalainen olutpanimo Stallhagen lähti rekonstruoimaan tätä menneiden aikojen olutta. Lopputuloksena on Stallhagen Historic Beer 1843, 0,375 l / 4,5%. Citymarket -kauppiaamme oli ottanut tuotteen myyntiin, ja mielenkiinnolla lähdimme siihen tutustumaan. Etukäteen oli tiedossa, että tuote on lähes olemattomasti humaloitu, koska humala ei kuulunut oluen raaka-aineisiin ainakaan merkittävästi vielä varhaisella 1800-luvulla. Ihastuimme tähän tuotteeseen. Heti ensinuuhkaisu oli raikas, 'lagermainen' ja hennon maltainen. Olut ei vaahdonnut juuri lainkaan, makumaailmaa kuvaavat ehkä viljainen, hennon maltainen ja aavistuksen hiivainen, hiukan vehnäolutmainenkin. Raikas ja miellyttävä tuote! Maistoimme sen Riedelin 'perusviinilasista'.

Ainoa miinus on kova hinta, yli kuusi euroa pullolta. Sitä yrittää kyllä ymmärtää, kun luki, että osa tuotteen myynnistä ohjataan hyväntekeväisyyteen ja useamman vuoden tutkimustyö reseptin avaamisessa lienee ollut myös hintavaa työtä. Joka tapauksessa tämän oluen myötä 'tavallinenkin' ihminen pääsee 1800-luvun juomakulttuurin tunnelmiin. Samasta hylystä huutokaupattuja samppanjoitahan on päässeet maistamaan vain harvat.

Aika huikea juttu tämmöinen aikamatka lasissa. Ajatukset lähtevät lentoon maistellessa: kukahan lienee tehnyt kyseisen hylystä löytyneen oluen, kenelle se olikaan menossa, mitä mieltä aikalaiset mahtoivat olla tästä tuotteesta ja mahtoiko sellainen olla luksustuote tuohon aikaan... Kyytipoikana voi lukea vaikkapa Kaari Utrion 1800-luvulle sijoittuvia romaaneja, niin autenttinen tunnelma on taattu. Viinimieli suosittelee.

Hansin matkassa

Toivottavasti tälle huippusarjalle saadaan vielä jatkoa, ainakin kiinnostavia suomalaisia henkilöitä sekä matkailu-  & ruokakulttuurikohteita maailmalla vielä riittää. Ohjelman nettisivuilta löytyi tietenkin joka jaksoon liittyvä reseptiikka, mutta loistavaa, että molemmista tuotantokausista tehtiin kuitenkin lisäksi kirjat (readme.fi). Nimittäin kuvitus on upea ja ohjelman innokas seuraaja viipyilee mielellään vielä samoissa tunnelmissa. Perinteisten matkaopaskirjojen ravintolasuositukset tai netistä kaivetut anonyymit vinkit ovat kulinaarimatkailijalle aina tietyssä määrin riski. Vaan Hansin matkassa on ruuanystävän turvallista reissata.

Mukavia ruokapaikkoja maailmalta löytää toki myös ihan sattumalta ja omalla vaistolla. Mutta erittäin kullanarvoisia ovat nämä vinkit ihanista juustopuodeista, pienpanimoista ja lukuisista muista mielenkiintoisista paikallisista pistäytymiskohteista. Yleensä niihin osaa eksyä vain silloin, kun on saanut vinkkejä paikallisilta tutuilta, joita ei valitettavasti ole sentään ihan joka niemessä ja notkelmassa.

Ilmeisesti kaikki Hansin hyvät vinkit eivät edes mahtuneet sen paremmin ohjelmaan kuin kirjoihinkaan. Tästäpä tulikin idea, että toivottavasti hänellä on vielä hyvät muistiinpanot tallessa, niistähän voisi tehdä vaikkapa matkakokoisen Kulinaristin Matkaoppaan...? Lisäksi toisen tuotantokauden viimeinen jakso Piemontesta herätti idean spin-off -sarjalle. Jotenkin tämä 'vanhojen ystävysten' kohtaaminen oli niin lämminhenkinen ja viihdyttävä, että jos suinkin herrat Välimäki ja Sukula lukuisilta projekteiltaan joskus tulevaisuudessa joutavat, toivomme heiltä jotain uutta ja mielenkiintoista yhteistä projektia parhaaseen ruutuaikaan!

Nyt kotikeittiössä lähdimme Hansin matkaan perunamuusin ohjeella ensimmäisestä kirjasta. Viinimielen ruokapöydässä on kyllä perinteisesti perusmuusikin tehnyt hyvin kauppansa, vaikka mummon sekä äidin keittiöiden perussalaisuus on tiedossa: kermalla ja voilla vaan tulee extra-hyvää. Reseptiä lukiessa alkoi kuitenkin jo ikäänkuin tuntea, kuinka kolesteroli pulputen tukkii suonet, joten pupu meni pöksyyn ja voimäärässä emme aivan täysmääräisesti noudattaneet ohjetta. Muuten seurasimme sitä kyllä. Ja olihan siinä vaan taikaa, että sen perunan viitsii pusertaa siivilän läpi ja ehkäpä vaikutusta on silläkin, että voin sulattaa kermamaitoon? Lopputuloksena oli samettisen ylellinen muusi, joka maistui taivaallisen hyvältä uunissa pitkään hautuneen poronkäristyksen kanssa. Ja entä viinisuositus..? Eipäs tällä kertaa mikään; maito ja vesi maistuivat varsin hyvin.