KesÄä & RoséE

Nyt on taas SE aika. Kun aurinko jo lämmittää ja on maistettu ensimmäiset Alkoon tulleet kausiroseet. Siitä seuraa aina sama ihmetys: miksei näitä tule nautittua muulloin kuin kesällä ja aurinkoisella säällä? Se on kumma juttu. Tilastot kertovat samaa vuosi toisensa jälkeen: aurinkoisena kesänä roseekauppa kukoistaa; mikäli sataa vettä ja on vilakkaa, jäävät myynnitkin vastaavasti laimeiksi. Tosi on, että roseet ovat äärimmäisen monipuolisia myös ruokaviineinä, joten niille kyllä olisi käyttöä ympäri vuodenkin.

Viinimieli korkkasi roseekauden kahdella erittäin viehättävällä kesäuutuudella. Italialainen Tommasi Bardolino Chiaretto rosé 2014 on mukavan hapokas ja kivasti marjaa löytyy mm. mansikan ja punaherukan vivahteina. Erittäin passeli seurusteluviininä, savukalan jälkeen ei kyllä enää natsannut maku yhtään. Mutta sehän ei ollut suinkaan viinin vika, vaan sattui sapuska olemaan vääränlainen :)

Saksan Rheinhessenistä tulee väriltään (trendikkään) lohenpinkki Deep Roots Rosé 2014. Alkon sivulta selviää, että rypälelajike on Portugieser. Tätä ei Viinimieli sokkona osannut arvata yhtään, tuoksun vivahteiden viemänä olisi voinut lähteä veikkaamaan vaikka Pinot Noiria. Tuoksusta voisi luonnehtia löytyvän myös aavistus hillottua metsämansikkaa. Deep Roots on raikas, vaikka hapot ovatkin lempeähköt saksalaiseksi. Monenmoista punaista marjaa pyörii kielellä, tämä viini on oiva aurinkoisen kesäpäivän virkistäjä.

Ei muuta kuin kipinkapin Alkoon kesäroseita hakemaan ja maistamaan, parhaat kausituotteet kun loppuvat jonain vuosina jo juhannuksen jälkeen kesken.

Cin,cin & prost!

Madrid -vinkit, osa 2.

Tapaksia ei Madridissa tarvitse metsästää, niitä tarjoillaan joka kulmalla. Plaza de Jesús -kadun varrella melko lähekkäin ovat Taberna Dolores ja Cerveceria Cervantes. Doloresissa oli alkuillasta hyvä meininki, vaati jo melko epäsuomalaisesti pientä röyhkeyttä jotta pääsi tilausetäisyydelle tiskiltä. Tässä pysähdyttiin kuitenkin vain nopsaan anjoviksella täytetyn oliivin ja oluen verran.

Todellinen napakymppi oli Cerveceria Cervantes. Paikka on pienehkö ja kiirusaikaan sai vähän aikaa odotella, mutta pöytä löytyi. Viinimieli valitsi nälkäisenä sekalaisen joukon erilaisia tapaksia: jamónia (tietenkin), turskalla täytettyjä maukkaita paprikoita, oliiveja yms. Pimientos del Padrón on pikkuinen vihreä paprikalaji, johon tulee valtava himo, mahdotonta syödä vain muutama... Sitä täytyy siis tilata toinenkin annos. Nämä pikkupaprikat yleensä grillataan, päälle oliiviöljyä ja suolaa. Herkullista! Joukossa saattaa joskus olla muutama tulinen, joten varovasti kannattaa haukata. Kun oikein pikantti sattuu kohdalle, polttaa kuin kipakka chili. Kyytipojaksi valikoitui jo toisen kerran Madridissa Matarromera Crianza 2011 (Ribera del Duerosta), joka ei herättänyt minkäänlaisia riitasointuja näinkään sekalaisen tapasvalikoiman kanssa.

Ehkä kaikkein parhaan ruokamuiston Madridista jätti lounas, jonka nautimme Taberna de Los Huevos de Luciossa (osoitteessa Cava Baja 30). Onneksi nälkäisinä turisteina satuimme paikalle heti aukeamisaikaan, sillä jo varttia myöhemmin ovella oli pitkä jono. Koska kananmunat ovat Tabernan nimenkin mukaan paikan The Juttu, hra Viinimieli valitsi luonnollisesti munaruuan. Yksinkertainen oli taas kerran hyvää: ranskalaisten perunoiden päällä kananmunaa juuri sopivan valuvaksi paistetulla keltuaisella + rapeat pekonirouheet päälle. Suolaista, rasvaista ja todella hyvää... Rva Viinimieli valitsi häränhäntää, mikä oli niin herkullista, että lähes liikutti kyyneliin asti. Jopa äidin aikoinaan kokkaamat herkkuhäränhännätkin jäivät nyt toiseksi.

Viinimieli pyysi Taberna de los Huevos de Lucion henkilökuntaa valitsemaan heidän mielestään erinomaista punaviiniä Madridin alueelta. El Repiso Crianza 2011 (Bodegas La Casa de Monroy) oli erittäin maukas ja tyylikäs Tempranillo-Cabernet-Garnacha -blendi. Tätä lisää joskus jostain! Madridista ei kannata lähteä käymättä tässä tabernassa. Kadun toisella puolella on myös heidän fiinimpi illallisravintolansa, joka täytynee testata ensi kerralla, sillä ilman pöytävarausta oli mahdotonta mahduttaa kahta ihmistä syömään.

Sunnuntaisen puistokävelyn jälkeen (Parque del Retirossa tietenkin) Viinimieli jatkoi kävelylenkkiään äveriääseen Salamancan kaupungiosaan. Sieltä löytyy kalliita putiikkeja, mutta tietysti tuttuun Madridilaiseen tapaan myös ravintoloita siellä sun täällä. Alkalde (Jorge Juan -kadulla) oli kivan näköinen paikka, mutta valitettavasti tapasten taso ei pärjää vertailussa Cerveceria Cervantesin kanssa.

Posada de Leon de Oro on hotelli Calle Cava Bajalla, vaikka Viinimieli ensin ajatteli sen 'vain' baariksi, missä on listalla mukavia viinejä ja pikkupurtavaa. Täällä käytiin pariin otteeseen ohikulkiessa kilistämässä De Nit -kuohuviinillä, josta onkin jo yksi aikaisempi blogipostaus. Iltana, jolloin televisiosta tuli 'El Clásico' (eli 'El Derbi Español' elikkä kahden  menestyneimmän espanjalaisen futisjoukkueen keskinäinen mittelö), satuimme olemaan täällä lasillisilla. Peliä näytettiin valkokankaalta ja jäimme katsomaan, vaikka illallisaika ja nälkä olivat jo päällä. Iloinen yllätys oli, että ravintolan puolelta löytyikin tilaa ja söimme erittäin maistuvan illallisen, edelleen jalkapalloa katsoen. Maitoporsas oli täällä hyvin suolattu ja kuori rasahteli rapsakkana. Aterian & jalkapallo-ottelun kruunasi herkkupunaviini, Ribera del Dueron Emilio Morolta. Maravilloso!

Tervemenoa Madridiin, siihen ihastuu helposti. Mutta älä mene keskikesällä, sisämaassa on tukalan kuumaa. Talvella voi olla vilakkaakin samasta mannerilmastosta johtuen. Kevät tai alkukesä lienee optimaalisinta aikaa visiitille.

¡Madrid on herkullinen Viinimielentila!